Hyvää toukokuuta typolaiset!

Näin kesän korvalla on hyvä kaivaa kamerat naftaliinista ja päästää luovuus valloilleen. TYPO järjestää nimittäin valokuvakilpailun, johon saavat kaikki typolaaset, pohjalaaset, ei-pohjalaaset, teekkarit, mummot ja muksut osallistua. Muuta vaatimusta ei ole, kuin että kuva täytyy itse räpsäistä ja sen täytyy jollain tavalla liittyä kilpailun aiheeseen, joka tänä vuonna on POHJALAISUUS.

Kilpailuun osallistut lähettämällä kuvasi osoitteeseen tauno.typolainen@gmail.com 31.8.2014 mennessä. Kilpailuaikaa on koko kesä, mutta kuvan ei tarvitse olla otettu kilpailuaikana, vaan arkistojen löydötkin kelpaavat. Jokainen saa osallistua kisaan enintään kymmenellä kuvalla. Lähettäessäsi kuvan, luovutat TYPOlle oikeuden käyttää sitä markkinoinnissaan ja tiedotuksessaan, mutta kuvia käytettäessä ilmoitetaan aina myös kuvaajan nimi.

Arvovaltainen raati valitsee kuvista parhaimmat äänestykseen, ja voittajakuva pääsee koristamaan syksyn Typolaasen kantta. Lisäksi voittaja saa palkinnoksi 10 euron arvoisen lahjakortin S-ryhmän toimipisteisiin.

Tiivistetysti:
- TYPOn valokuvauskilpailu, alkaa heti ja päättyy 31.8.2014
- Aiheena pohjalaisuus
- Yksi henkilö voi osallistua korkeintaan 10 kuvalla
- Kuvien lähettäminen osoitteeseen tauno.typolainen@gmail.com
- Voittajalle 10 e arvoinen lahjakortti S-ryhmän toimipisteisiin
- TYPO pidättää oikeuden tehdä muutoksia tai tarkennuksia kilpailuun ja sen sääntöihin

Kilpailuterveisin,

Hanna Ala-Sihto
Typolaasen päätoimittaja
hanna.ala-sihto@uta.fi